Vieraskynä – 5 kysymystä, vastaajana Bloggaaja Paula


Heippa kaikille! Mikon pyynnöstä tulin tänne hiukan kertomaan itsestäni sekä vastaamaan hänen vieraskynä kysymyksiinsä.

Olen 90 -luvun loppupuolella syntynyt tällä hetkellä toista vuotta hiusalalla opiskeleva ja Mikkoon tutustuin opiskeluideni kautta. Tätä aikaisemmin olen käynyt lukion ja siellä olen opiskellut medialinjalla, joka ihastutti minut journalismiin ja sen myötä syvemmin blogien maailmaan. Olen itse blogannut jo vuodesta 2012, mutta tässä parin vuoden sisällä bloggaaminen on muuttunut syvemmäksi harrastukseksi. Enemmän minun taustoistani voi lukaista omasta blogistani, jonne pääset tästä.

Mitä päivittäisiin hiusrutiineihisi kuuluu...

Minulla ei oikeastaan ole päivittäisiä rutiineja, mutta viikottaisia kyllä. Käytän kosteuttavia hiusmaskeja sekä punaisen värini ylläpitämiseksi käytän KC:n color maskia.

Minkä hiustuotteen ottaisit mukaan autiosaarelle?

KEVIN.MURPHY ANGEL.WASH ehdottomasti! Siitä on tullut luottoshampooni heti, kun ensimmäisen kerran sitä testasin. Ihanan makean tuoksuinen, ei inhottavan pistävä ja täydellinen värjätyille hiuksille. Kevinin tuotteet ovat nousseet suosiooni tässä viimeisen viiden kuukauden aikana ei vain sen takia, että tulos näkyy heti, vaan myös koska tuotteet ovat jokaista kemikaaliaan ja pulloaan myöten hyvin ympäristöystävällisiä.

Pahin hiusmokasi?

Olen aikaisemminkin yrittänyt saada hiukseni punaisiksi. Se taisi olla lukion ensimmäisellä luokalla. Olin värjännyt hiukseni jo sitä ennen ruskeiksi ja värihän ei värjää väriä, joten ainoastaan ihana n. 3 sentin juurikasvuni värjäytyi punaiseksi.

Hiuksiisi liittyvä suurin ongelma?

Helposti kihartuvat. Tämä ei aina häiritse, mutta koskaan ne eivät taivu ihanan näköisiin kiharoihin enemmänkin ne muistuttavat laineita. Varsinkin jos pidän hiuksia korvan takana, jota tapahtuu usein, niin sen jälkeen hius jää siihen korvan malliin.

Mitä aiot tehdä hiuksillesi seuraavaksi?

Väri taitaa nyt joksikin aikaa jäädä punaiseksi. Olen kylläkin niin ihastunut tähän, etten taida luopua väristä koskaan. Enkä tule kasvattamaan niskasiiliäni pois - kyllä minulla on niskasiili - mutta siihen tahtoisin kokeilla jotain kuviota. Haluaisin myös kokeilla kunnon kiharaapäätä. Kenties uskaltaudun testaamaan permanenttia, kun sitä aletaan opettelemaan koulussa.


Jätä kommentti


Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua